Hyvää matkaa.

Kuten arvata saattaa meni tämä heinäkuu yllättävän nopeasti. Vastahan hetki sitten ajoimme Laten kanssa Keravalta suosikkitätini Paden 50-vuotispäiviltä ja Johannan rippijuhlista takaisin kohti Tamperetta. Luonnollisesti sitä reilun 4 viikon aikana myös heräilee ajoittain pieni koti-ikävä; läheisten ja ystävien lisäksi sitä kaipailee myös pieniä ja arkisia asioita kuten kunnon aamuteetä Aamulehden kera tai lasillista maitoa ruokailun yhteydessä. Tammi-helmikuussa pientä stressiä aiheuttanut hakemusbyrokratia nostaa nyt täällä välimeren rannalla pienen hymyn huulille. Hakuvaihtoehtoja miettiessäni yksi kriteeri oli päästä viettämään aurinkoinen heinäkuu ja se onnistui kyllä täydellisesti. Ainoa lievä takaisku sattui parhaimmassa paikassa eli heti alussa matkalaukun katoamisen myötä, mutta sekin päättyi hyvin aiheuttamatta matkan teeman mukaisesti suurempia huolia.

Tämän mittaisen vaihdon aikana sitä oppii lähes huomaamattaan paljon asioita maasta, josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Hanaveden juomakelpoisuus, yksinkertainen tippauskäytäntö (Kroatiassa ei juuri tipata, kuten Suomessa), turvallisuus ja ihmisten yleinen kyky käyttäytyä ovat pieniä yksityiskohtia kroatialaisessa arjessa jotka tekevät turistin elämästä helpomman. Huonona puolena täytyy mainita paikallisten jatkuva tupakointi kaikkialla - suomalaisia tupakkalakeja ei arvosta ennen kuin käy ulkomailla.
Paljon jäi toki näkemättä, erityisesti etelärannikon turistikaupungit Split ja Dubrovnik, mutta pitäähän sitä jotain jättää tulevaisuuttakin varten.


Nyt jäljellä on enää kotimatka: täältä bussilla Zagrebiin jossa vietän reilun vuorokauden ja sieltä lentäen Prahan kautta Helsinkiin. Tampereella olen perjantaina 1.8. noin viiden-kuuden aikoihin olettaen että lennot ja bussit eivät hirveästi myöhästele. Tänne en enää kirjoittele kuin enintään yksittäisiä kommentteja.

Oli hienoa saada uusia ystäviä: yhteyshenkilöni Magdalena, muut vaihto-opiskelijat Ahmed, Natalia, Oksana, Maxim, Sasha, Stanislawa sekä Olga.
Haluan erityisesti mainita paikalliset lääketieteen opiskelijat joiden osoittama varaukseton ystävällisyys itseäni kohtaan yllätti minut kerta toisensa jälkeen: Jurica, Hrvoje, Matko, Radic, Bobi, The Bear sekä monet muut joiden nimiä en vaan ikinä oppinut - we'll see again.

I am happy.

Harri




PS. Samalla päättyy No worries -blogin taival, sillä millainen vässykkä nyt pitäisi internetpäiväkirjaa arkielämästään.