Hyvää matkaa.

Kuten arvata saattaa meni tämä heinäkuu yllättävän nopeasti. Vastahan hetki sitten ajoimme Laten kanssa Keravalta suosikkitätini Paden 50-vuotispäiviltä ja Johannan rippijuhlista takaisin kohti Tamperetta. Luonnollisesti sitä reilun 4 viikon aikana myös heräilee ajoittain pieni koti-ikävä; läheisten ja ystävien lisäksi sitä kaipailee myös pieniä ja arkisia asioita kuten kunnon aamuteetä Aamulehden kera tai lasillista maitoa ruokailun yhteydessä. Tammi-helmikuussa pientä stressiä aiheuttanut hakemusbyrokratia nostaa nyt täällä välimeren rannalla pienen hymyn huulille. Hakuvaihtoehtoja miettiessäni yksi kriteeri oli päästä viettämään aurinkoinen heinäkuu ja se onnistui kyllä täydellisesti. Ainoa lievä takaisku sattui parhaimmassa paikassa eli heti alussa matkalaukun katoamisen myötä, mutta sekin päättyi hyvin aiheuttamatta matkan teeman mukaisesti suurempia huolia.

Tämän mittaisen vaihdon aikana sitä oppii lähes huomaamattaan paljon asioita maasta, josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Hanaveden juomakelpoisuus, yksinkertainen tippauskäytäntö (Kroatiassa ei juuri tipata, kuten Suomessa), turvallisuus ja ihmisten yleinen kyky käyttäytyä ovat pieniä yksityiskohtia kroatialaisessa arjessa jotka tekevät turistin elämästä helpomman. Huonona puolena täytyy mainita paikallisten jatkuva tupakointi kaikkialla - suomalaisia tupakkalakeja ei arvosta ennen kuin käy ulkomailla.
Paljon jäi toki näkemättä, erityisesti etelärannikon turistikaupungit Split ja Dubrovnik, mutta pitäähän sitä jotain jättää tulevaisuuttakin varten.


Nyt jäljellä on enää kotimatka: täältä bussilla Zagrebiin jossa vietän reilun vuorokauden ja sieltä lentäen Prahan kautta Helsinkiin. Tampereella olen perjantaina 1.8. noin viiden-kuuden aikoihin olettaen että lennot ja bussit eivät hirveästi myöhästele. Tänne en enää kirjoittele kuin enintään yksittäisiä kommentteja.

Oli hienoa saada uusia ystäviä: yhteyshenkilöni Magdalena, muut vaihto-opiskelijat Ahmed, Natalia, Oksana, Maxim, Sasha, Stanislawa sekä Olga.
Haluan erityisesti mainita paikalliset lääketieteen opiskelijat joiden osoittama varaukseton ystävällisyys itseäni kohtaan yllätti minut kerta toisensa jälkeen: Jurica, Hrvoje, Matko, Radic, Bobi, The Bear sekä monet muut joiden nimiä en vaan ikinä oppinut - we'll see again.

I am happy.

Harri




PS. Samalla päättyy No worries -blogin taival, sillä millainen vässykkä nyt pitäisi internetpäiväkirjaa arkielämästään.

Kiertoajelu Istriassa.

Tänään heräsin jo 6.40. Melko aikaista, mutta 7.35 oli lähtö Korzolta bussin kyydissä Istriaa kiertämään. Reissu oli mukava ja aurinko porotti kolmeakymppiä koko päivän. Rannikkokaupungit olivat kauniita ja maisemat matkalla henkeäsalpaavia. En ole nähnyt Rooman Colosseumia mutta jo Pulan 2000 vuotta vanha amfiteatteri oli varsin vakuuttava. Mukana oli taas runsaasti venäläisiä ja krautteja joten lähdin kaupungeissa omille teille niin pian kuin mahdollista. Tänään vietän viimeistä iltaani Rijekassa, huomenna lähtee kahdelta bussi kohti Zagrebia ja kivaa on ollut.

I am coming home in just a few days.

Brijuni

Kävimme siis eilen Brijunin saarella, jossa Titolla oli tapana ottaa vastaan valtiovieraita. Nämä sitten toivat mukanaan eksoottisia eläimiä ja kasveja, eilen näimme norsut, seeprat ja muutamia hevosia. Huomenna on tiedossa Istrian kiertomatka. Muutamia tuliaisia on vielä hankkimatta. Natalia lähti tänään kotiin ja huomenna lähtevät ukrainalaiset, Ahmed jää tänne vielä viikoksi. Pari turkkilaista on jo tullut uutta vaihtokuukautta varten ja huomenna pitäisi tulla pari israelilaista (ja tästä Ahmed ei pidä.)

I am having such a nice time.

Todistus, Matko ja kutsu Zagrebiin.

Kävin eilen vaihteeksi sairaalassa. Tällä kertaa viivyin noin vartin ajan että sain vaihtotodistukseeni tarvittavat leimat ja allekirjoitukset. Ikävä kyllä professori Zaputovic oli jo karannut kesälomalle, joten kävin hakemassa allekirjoituksen hänen pomoltaan, jonka todellisesta asemasta mulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Todistus on sinänsä merkityksetön, mutta käsittääkseni sillä saa kuitattua pari opintopistettä lisää opintorekisteriin valinnaisten opintojen alle, nice.

Tälle viikolle suunniteltu kiertoajelu Istriassa täytyi siirtää ensi viikkoon, kiitos naisen logiikan ja venäläisen mentaliteetin. What a winning combination, mutta siitä lisää sitten joskus myöhemmin. Huomenna menemme Brjunin saarelle jossa Tito vietti aikoinaan lomiaan ja viihdytti valtiovieraitaan. Tästä syystä saarelle on kerätty useita eksoottisia eläimiä, esimerkiksi seeproja.

Sain äsken Matkolta tekstiviestin. Matko on paikallisia lääketieteenopiskelijoita jonka kuvan löydätte tuolta hieman alempaa; maistelemme baarissa Stockia, paikallista brandya, luonnollisesti kokikseen sekoitettuna. Matko on kotoisin Zagrebista ja hän palasi sinne viimeisten kokeiden päätyttyä. Nyt hän ehdotti että tulisin päivää tai paria ennen lähtöäni hänen luoksensa Zagrebiin jotta näkisin myös Zagrebin nähtävyyksiä ennen lähtöäni. Näillä näkymin siirryn siis jo keskiviikkona Rijekasta bussilla Zagrebiin, josta lähden torstain ja perjantain välisenä aamuyönä Prahan kautta kohti Helsinkiä.

I am tanned.

Plitvice

Tänään oli siis vuorossa matka Plitviceen kansallispuistoon Kroatian keskiosiin. Unesco julisti kyseisen järvialueen maailmanperintökohteeksi vuonna 1979. Ikävä kyllä jouduimme tekemään retken turistibussilla, joten mukana oli rutkasti italiaanoja ja krautteja jotka tunkivat joka puolelle digikamerat viuhuen.

Alueella on siis luonnollisesti metsää, kallioita sekä lukuisia suuria kirkasvetisiä järviä joita yhdistävät massiiviset vesiputoukset. Ilma sattui tänään olemaan Plitvicen alueella suomalaistyyppisesti +18 ja sateista. Sinänsä hassua että Rijekassa aamulla paljon lämpimämpää ja etelään siirtyessä ilma kylmeni, mutta toisaalta Plitvice on sisämaassa.

Turisteista johtuen jättäydyimme yleensä porukan perille missä saimme hieman paremman rauhan. Paras tapa luonnonpuistoon tutustumiseen olisi tulla paikalle vuokra-autolla ja liikkua oman aikataulun mukaisesti. Itselleni tuli mieleen vaellus Birgitan polulla Jaakon ja Juhon kanssa keväällä 2007 mutta maisemat olivat tietysti jylhemmät.

I am getting some burek.

KBC Rijeka

Sairaalani nimi on Klinicki Bolnicki Centar Rijeka, Susakin toimipiste. Toimipisteenä on kardiologian osasto kolmannessa kerroksessa ja itse rakennus on ulkomuodoltaan kauniisti sanottuna neuvostohenkinen. No, uutta sairaalaa rakennetaan tämän vanhan läheisyyteen ja peruskardiologia ei ole puitteista kiinni. Kaikki osaston lääkärit ovat olleet varsin ystävällisiä ja puhuvat kohtalaisen hyvää englantia. Osastolla olen seurannut mm. leikkaussaleissa tehtyjä angiografioita ja pallolaajennuksia, sydämen ultraäänitutkimuksia, ergometrioita sekä yleisesti palloillut tehohoitopotilaiden läheisyydessä.

Eräänä päivänä olin seuraamassa ergometriaa (siis rasituksessa otettavaa sydänfilmiä) kun potilaana oli 68-vuotias mies. Kuntopyörän polkeminen ei oikein tahtonut mieheltä onnistua joten hän tunnustikin lääkärille ettei osaa ajaa polkupyörää - kaaduttuaan pienenä ensiyrittämällä hän ei ikinä yrittänyt uudestaan. Oli se melko hassun näköistä kun sekä lääkäri että hoitaja yrittävät opettaa aikuista miestä ajamaan polkupyörällä suomaisen vaihto-oppilaan seuratessa vierestä - eikä siitä tietysti mitään tullut.

Enimmäkseen sairaalassa tuntuu lähinnä olevan muiden tiellä ja aika käy helposti pitkäksi. Sen takia en olekaan sairaalassa paljoa aikaa viettänyt, tänään tuli 8. kerta täyteen eikä mulla sinne ole tapana ennen kymmentä mennä. Kari-enolle (joka on muuten suosikkienoni) en silti pärjää, sillä Kara sanoi käyneensä Puolan matkansa aikana kolmasti sairaalassaan...

Opin kolmessa päivässä Lammin terveyskeskuksessa yleislääketieteen erikoislääkäri Antti Salmion opissa enemmän lääketieteestä kuin täällä koko aikana, mutta eihän tänne opiskelemaan tultukaan.

I am missing a glass of cold Finnish milk.

PS. Tässä on noin viikon päivät aikaa vielä tässä kaupungissa, joten pistäkääpä nyt niitä tuliaistoivomuksia; joko kommentteina tänne, sähköpostilla tai tekstiviestitse. Kiitos.

Vieraita Suomesta.

Muutamaan päivään ei ole tullut kirjoitettua tänne yhtään mitään. Tähän on olemassa kaksi syytä:
1) Juhlimme kahden päivän ajan kroatialaisten lääketieteen opiskelijoiden koulun päättymistä
2) Late ja isä saapuivat tänne viikonlopun kestävälle vierailulle vierailulle

Latella ja isällä oli tosiaan perjantaina vapaata töistä ja miehet lensivät Helsingistä Ljubljanaan josta on käsittääkseni noin parin tunnin matka junalla tänne maiden välisen rajan läheisyydessä olevaan Rijekaan. Perjantaiaamupäivän sateet saivat minut epäilemään että he olivat tuoneet tullessaan myös Suomen sään tänne, mutta junan saapuessa Rijekan vaatimattomalle rautatieasemalle aurinko jo paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Vietimme hauskan viikonlopun ja söimme runsaasti jäätelöä. Paikallinen jäätelö on italialaistyyppisenä koostumukseltaan hieman erilaista kuin suomalainen jäätelö.
Late ja isä pääsivät myös vihdoin kastamaan talviturkkinsa - jos panttaat talviturkkiasi heinäkuun puoliväliin saakka on siitä syytä hankkiutua eroon tyylikkäästi Adrianmeren rannalla. Kuvassa siis rannalta bongaamani kaksi maidonvalkoista suomalaismiestä.

Alkavalla viikolla on luvassa ainakin bussikierros Istriassa, Kroatian luoteisosissa sekä retki Plitvicen kansallispuistoon.

I am doing laundry again.

5-a-side.

Eilen kävin sitten vihdoinkin pelaamassa futista kun paikalliset opiskelijat kutsuivat minut mukaan iltapeleille. Pelit sijoittuivat lääketieteellisen tiedekunnan pihalla olevalle asfalttikentälle joka oli maaleja myöten futsalkokoa. Toista sivurajaa reunusti metrin korkuinen betoniseinä jota sai käyttää syöttölautana. Minut mukaan luettuna pelaamassa oli siis 3 viisihenkistä joukkuetta joista yksi huilasi muiden pelatessa kolmeen maaliin tai kymmeneen minuuttiin saakka.

Huh huh, ei ole ihme että Kroatia pärjää jalkapallossa niin hyvin jos pelkästään lääketieteen opiskelijoista löytyy 14 noin hyvää pelaajaa. Mä olen nähnyt nämä jätkät rannalla ilman paitaa, ei ne mitään atleetteja ole; puolilla on 15-vuotiaan koulupojan luiseva vartalo ja lopuilla on vastaavasti 5-8 kiloa ylimääräistä keskivartalolla. Silti mä olin se joka puuskutti jo ensimmäisen pelin jälkeen ja jolta pallo aina riistettiin vastustajalle. Ok, pelattiin pienellä kentällä jossa vahvuuteni ei oikein pääse esille ja pelasin vanhoilla lenkkareillani kun muilla oli jalkapallokengät mutta kyllä mä siltin olin aika kuutamolla. Eikä mistään vieraskoreudesta ollut puhettakaan ja parempi niin. No sain sentään yhden komean maalin väännettyä pienen vartaloharhautuksen jälkeen.

Jalkapallohan on siis ehdottomasti suurin urheilulaji koko Kroatiassa ja kaikki pelaavat sitä. Urheilukaupassa ei juuri muita urheiluvälineitä näy kuin nappulakenkiä, säärisuojuksia ja jalkapalloja. Muut urheilulajit kärsivät siitä että kaikki raha ja sponsorit pyörii jalkapallopn ympärillä. 150 000 asukkaan Rijekassa olen tähän asti havainnut 4 jalkapallostadionia ja lukuisia edellä mainitun kaltaisia betonikenttiä jonne raavaat miehet kerääntyvät iltaisin pelaamaan.

Paria tuntia kestäneiden pelien jälkeen Hrvoje ojensi minulle lähtiessään Kroatian kannatushuivin ja sanoi "You have passed the Croatian test. You survived drinking with us and you survived football with us. You're a true Croatian."
Kyse ei ollut kuin muutama euroa maksavasta huivista mutta ele oli todella hieno.

I am a true Croatian.

Elokuvailta.

Kaksi viikkoa on tullut jo oltua reissussa, aika menee sitten nopeasti.
En olekaan sitten perjantain ehtinyt tsekata blogiani, koska ystävälliset kroaatit ovat esitelleet minulle Kroatian yöelämää ja päivät onkin sitten aina vietetty tuolla rannalla missä viime merkinnän kuva on otettu. Eilen kävimme sitten Ahmedin kanssa paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Hancock. Ahmedin mielestä oli muuten todella outoa että suomalainen kirjailija on voinut kirjoittaa klassikkoteoksen Egyptistä käymättä itse ikinä koko maassa...

Venetsiaan emme todennäköisesti mene, koska reissuun sisältyisi yhteensä noin 8 tuntia laivamatkaa ja vain 4 tuntia Venetsiassa. Joskus toiste sitten.

I am hoping that my football team wins today.

Jari Litmanen skills.

-You play soccer?
-Yes.
-You should come to play with us at the university at 7 p.m., you can show us your Jari Litmanen skills.
-Oh yes, but I must warn you; I'm actually ice hockey player so I tend to get little physical...



Itse asiassa mä en sitten kuitenkaan ehtinyt jalkapalloilemaan tänään. Rannalle toki ehdin. Aamulla tutustuin myös asuntolan pyykkitupaan. Vastaanottotiskin nainen ei tietystikään puhunut sanaakaan englantia, joten pyyntöni pesukoneen käyttämiseen vaati merkittävän määrän elekieltä. Puhdasta kuitenkin tuli eikä kone tuhonnut vaatteitani.

Parina viime iltana on muuten satanut aika rankasti vettä, mutta ei se mitään. No worries.

I am a bit tired.

Mmm, food.

Kroatiassa -kuten ilmeisesti muuallakaan välimeren ympäristössä- ei paljon aamupalasta välitetä. Paikalliset kiskaisevat usein vaan kupin paikallista mokkaa huiviinsa. Päivän pääateria on lounas ja se nautitaan hiukan tavallista myöhemmin, 13-15. Päivällistä syödään myös hiukan myöhemmin, ainakin sairaalassa tarjoilu on 18.30-19.30. Näin kuumassa ilmastossa jopa oma ruokahaluni on hieman totuttua vähäisempi. Vettä, kokista ja pivoa tuleekin sitten nautittua päivän mittaan paljon.

Ohessa kuva eräästä sairaalalounaastani. Olen hyvissä väleissä keittiön emäntien kanssa ja he laittavat minulle aina suuria annoksia, älkää antako kuvan mittakaavan hämätä. Alkuruoaksi on aina samanväristä keittoa, tässä ateriassa seassa kelluu makaronin pätkiä. Pääruokana on puoli lautasellista paistettuja perunoita ja toisen puoliskon valtaa epämääräinen paistettu lihakimpale. Salattina on pienempi lautasellinen raastettua salaattia joka on kyllästetty öljyllä tai etikalla. Pari siivua leipää ja kannu vettä, jälkiruoaksi pala leivosta.

Kyllä tässä pari lisäkiloa on silti voinut tulla kun uimisen ja kävelyn lisäksi ei ole juuri muuta liikuntaa tullut harrastettua, niistä sitten muokataan kotona lihasmassaa. Late ja isse ovat todennäköisesti rehkineet salilla mielipuolisesti ja pudottaneet minut täysin kelkasta.

I am planning to go to Venice by ship.

Krk, jonon perällä kun vokaaleja jaettiin.

"Hei kuules, missäs päin se meri muuten oikein onkaan" kysyy Ahmed.
"Tuollahan se on ikkunan suunnassa vaikkei sinne suoraan näekään" vastaa Harri.
Ahmed mittailee huonetta katseellaan, astelee ympäriinsä, levittää mattonsa lattialle ja tokaisee: "Mun täytyy nyt rukoilla viisi minuuttia, lähdetään sitten kaupungille."
"Ok," Harri vastaa.
Ahmed on oletettavasti muslimi.

Yleisesti ottaen en ole pitänyt luotettavina ihmisiä jotka eivät juo tippaakaan alkoholia, mutta tällä kertaa on kai tehtävä kopromissi. Sainpa vielä yllätyksekseni kuulla että tuo 190 senttinen kaljuuntuva murjaanien kuningas on syntynyt vuonna 1987, eli hän on minua kaksi vuotta nuorempi.

Tänään kävimme siis Krk-saarella. Lähdimme Opatijasta Magdalenan ystävän suurella moottoriveneellä. Reissun hinta oli 35 euroa. Oli kyllä aika miellyttävä tapa viettää maanantaita veneillen ympäri välimerta. Itse makailin aurinkokannella, kapteeni toi punaviiniä, paikallista snapsia sekä leipää ja juustoa. Stereoista pauhasi TODELLA OMITUISTA venäjänkielistä teknopoppia.

Itse Krk ei sinänsä nähtävyytenä ollut ihmeellinen, mutta matka oli kiva. Hintaan sisältyi myös ateria paikallisessa ravintolassa: kalaa, paistettuja perunoita, leipää, salaattia, simpukoita sekä jättikatkarapuja.

Iam not sunburnt after the first week.

Sammakkoa, en osaa kroolata.

Ah! Tänään oli hieno päivä. Pyöriskelin aamupäivän opiskelija-asuntolassa ja kaupungilla, kunnes lähdin kahden aikoihin bussilla sairaalaani toisella puolella kaupunkia. Syötyäni maittavan lounaan (perunamuusia ja kyljystä, proper food) kävelin läheiseen Rijeka Tower -ostoskeskukseen ja sieltä jatkoin edelleen kaupungin ainoalle uimarannalle.

Kyllä, niin hullulta kun se kuulostaakin niin Rijekassa -150 000 asukkaan kaupungissa välimeren aurinkoisella rannalla- on yksi ainoa julkinen uimaranta. Koko kaupunki on syntynyt satama- ja laivanrakennusteollisuuden ympärille, joten koko kaupungin rantaviiva on myös alistettu sille. Sitten vielä pokkana ihmetellään miten maan kolmanneksi suurin kaupunki ei vedä puoleensa läheskään sellaisia turistimääriä kuin Zagreb, Split tai Dubrovnik.

Ranta on kivi- eikä hiekkaranta, joka sopii minulle mainiosti. Varsinkin näin sunnuntaina rannan käyttöaste oli kova. Vesi oli uimahallilämmintä, sanoisinko jotain 20´C? Pari tuntia siellä uiskentelin ja makailin rannalla lukien Latelta saamaani kirjaa, joka 720 sivuisena onkin ainoa matkalukemiseni. Tämän jälkeen kävelin takaisin sairaalalle syömään päivällistä (paistettuja perunoita ja epämääräinen ohut pihvi.) Sairaalastani on siis noin 20 minuutin kävelymatka Välimeren rannalle, nice. Siinä on yksi niistä syistä miksi mä ylipäätänsä Kroatiaan lähdin.

Tänään tänne myös ilmestyi Ahmed. Ahmed on Egyptistä ja kämppikseni, asia jonka Magdalena oli unohtanut kokonaan. Futismiehiä, se on aina hyvä merkki.

I am swimming in the clear waters of the Mediterreanean.

"Are you named after the city in the USA?"

Majapaikkani on Rijekan ainoa opiskelija-asuntola, koko nimeltään Studentski Centar Rijeka "Ivan Goran Kovacic". Olosuhteet ovat melko vaatimattomat, mutta on sitä tullut majoituttua huonommissakin paikoissa (kuuleeko Suomen puolustusvoimat?). Asuntola koostuu viidestä rakennuksesta. Meidän rakennuksellamme on yhteiset keittiötilat, suihkut ja vessat. Keittiötä en ole käyttänyt kun ei ole mitään keittiövälineitä, mutta jääkaapissa olen säilyttänyt aamupalatarpeita eikä niihin kukaan ole koskenut. Suihkuun tai vessaan en ole joutunut kertaakaan jonottamaan. Opiskelijaryhmämme sukupuolijakaumasta johtuen minulla ei ole kämppistä vaan olen saanut koko huoneen itselleni, which is nice. Olen tosin alustavasti kuullut että kurssien päättyessä opiskelija-asuntola sulkeutuu päärakennusta lukuun ottamatta, johon me kaikki siis muuttaisimme noin tämän kuun puolivälissä. Päärakennuksen huoneet ovat kaikkein pienimpiä. Well, no worries.

Seuraamme liittyivät ukrainalaiset Olga ja Stanislawa sekä venäläinen Natalie. Lisäksi eilen tapasimme japanilaiset vaihto-oppilaat; Lii-sa, Tomo ja Chikako. He eivät varsinaisesti kuulu tähän vaihto-ohjelmaan vaan ovat perinteisempiä vaihto-oppilaita Osakan läheltä, kaikki siis myös lääketieteen opiskelijoita. Oli kyllä todella hauskaa kuunnella japanilaisten englantia ja myös nimen "Harri" lausuminen oli melko eksoottista. Viikonlopuksi ei ole suunniteltu vielä kummoista ohjelmaa, mutta maanantaina lähdemme Magdalenan ystävän veneellä läheiselle Krk-saarelle.

I am confused of all the Croatian coins.

Luka, Dr. Marinovic ja paruskit.

Matkalaukkuni saapui vihdoinkin eilen, joten pääsin tänä aamuna tutustumaan sijoituspaikkaani kardiologian osastolla KBC Rijeka -sairaalassa professori Luka Zaputovicin opastuksella. Leppoisa mies, englanti luonnistuu riittävän hyvin. Tapasin myös parrakkaan Dr. Marinovicin joka oli aivan varma siitä että Suomi voittaa Pekingin olympialaisissa kultaa keihäänheitossa. Lisäksi hän ylisti Pauli Nurmea kovaksi juoksijaksi. Hieno parta, hieno mies. Kysyessäni työajoista Luka vastasi minulle "You come whenever you want, you go whenever you want, you take whatever you want." Viimeinen lause ei ehkä ollut kirjaimellinen, mutta pistin silti varmuuden vuoksi taskut täyteen lääkkeitä ja instrumentteja.
Just kidding.

Matkalaukkuepisodista selvittiin siis hyvin vähillä vahingoilla, mitä nyt 48 tunnin suihkutta olon jälkeen alkoi kyllä pikasen haista jo omaan nenäänkin. Myös matkalaukussa ollutta aurinkorasvaa ehti tulla ikävä tässä helteessä. No sainpahan ainakin Sky Teamilta lohdutukseksi uuden nesessäärin sisältäen hygieniatuotteita ja firman t-paidan.

Lisäkseni Rijekassa on tässä kuussa 7 muuta lääketieteenopiskelijaa vaihdossa. Olen tutustunut jo Oksanaan Venäjältä sekä Sashaan ja Maximiin Ukrainasta. Mukavia tyyppejä, mutta välillä keskustelukieli muuttuu Venäjäksi. Silloin mä vaan nyökkäilen ja sanon da, koska ruki veer ei tunnu oikein sopivalta. Muut saapuvat tänne myöhemmin ja ovat ilmeisesti myös Venäjältä, Ukrainasta sekä Slovakiasta. Ensi kuussa vaihtohenkilöitä olisi ollut peräti 43. Luulen että tälläinen pienempi porukka on mukavampi.

I am hanging out with future oligarks.

Still, no worries.

No niinhän siinä tietysti kävi. Helsinki-Praha lähti noin tunnin viivästyksellä lentokoneen saavuttua myöhässä ja Prahassa minulla oli laskeutumisen jälkeen 20 minuuttia aikaa ehtiä Zagrebin koneeseen. No lopulta se Praha-Zagreb-lentokin lähti myöhässä ja Zagrebiin saavuttiin parikymmentä minuuttia suunnitellun jälkeen.

Se olikin sitten ikävämpi yllätys että matkalaukut eivät olleet ehtineet mukaan. On aika surullinen näky kun kymmenkunta suomalaista seisoo epätoivoisesti tyhjän "BAGGAGE CLAIM"-hihnan luona. Lentokenttätyöntekijät seisovat hieman etäämmällä eivätkä kehtaa tulla sanomaan että ei sieltä pojat enää mitään laukkuja ole tulossa.

No mikäs siinä, no worries. Onhan sitä tähän päivään mennessä tullut aika paljon lentokoneella matkustettua eikä matkalaukku ole kertaakaan aikaisemmin hukkunut. Olisihan se tietysti paljon mukavampaa jos niin kävisi kotimatkalla mutta se on turha itkeä kun maito on jo maassa.

Tänään ehdin sitten vähän kierrellä aamupäivällä aurinkoisessa Zagrebissa ihmettelemässä, varsin kaunis kaupunki. Puoliltapäivin lähdin bussilla Rijekaan ja näin matkalla viehättävän vehreitä maisemia. Perillä tapasin yhteyshenkilöni Magdalena Lovricin joka on ollut hyvin avulias ja ystävällinen.

Zagrebin lentokentän Lost & Found -osaston vastaava soitti ja ilmoitti että matkalaukkuni on yhytetty Prahasta ja saapunut Zagrebiin. He toimittavat laukun opiskelija-asuntolani vastaanottooon, toivottavasti se on siellä jo huomenna. Näin ollen en siis vielä huomenna pääse kardiologian osastolle pyörimään vaan täytyy ottaa iisisti ja tutustua kaupunkiin hieman paremmin.

I am waiting for my baggage to arrive.